18. kesäkuuta 2013

I'm not worth you, but I'm worth it

Viikko sitten alko työt ja kerran oon jo meinannu nuupahtaa. Mut ei mitää, hyvin menee!
     No mutta sitten! Olin lauantaina Helsingissä mallikansion kuvauksissa. Junalla kuljin ja studiolle löysin mukavasti kännynavin avulla! Ja Hesa muutenkin vaikuttaa kivalta paikalta. Nii, ehkä siks et en oo siellä ennen paljonkaan seilannu. Olin nyt ekaa kertaa siellä pyörimässä ihan yksin, ihan alusta alkaen. Tuntuu kuitenkin, että siellä on jotenkin rennompi meininki, ei katota pahasti, jos ei aivan normaalilta nätytä. No mut, se oliki mun huikea tunnin kokemus siitä mestasta ja vain pieni osa koko kaupunkia.
     Studio Elitellä valittiin sopivat asukokonaisuudet mun omista jutuista, korut ja kengät. Muutaman jutun sain lainaan sieltä. Mulle valitut tyylit oli business, juhla ja partyrock.
     Siellä oli myös muitakin tyttöjä ennen ja jälkeen mua. Meikkaaja-stailaaja teki sopivat meikit ja hiukset kaikkiin eri asukokonaisuuksiin ja sitten lähdettiin kuvaajan kanssa ulos kuvaamaan tai keimailtiin studiolla. Oli mahtavaa poseerata ammattikuvaajan kameran edessä ammattilaisen kädenjäljellä siveltynä. En voi muuta sanoa, kun että I loved it. 
     Sain kaikki otetut kuvat itselleni mukaan ja editoidut kuvat mallikansiota varten tulee parin viikon päästä postissa, jolloin soitan studiolle ja he ohjeistavat mut eteenpäin työnhakuun!

Ensin tulevien mustavalkoisten kuvien perusteella pääsiin tekemään mallikansiota. Kuvia on aika monta, joten valitsin kaikista mielestäni onnistuneimmat.

TESTIKUVAT






 

BUSINESS



 JUHLA

  
 
 

PARTY/ROCK


(C) Apirat Nomnavi
(C) Jari Tolvanen (testikuvat)

7. kesäkuuta 2013

To Be Continued?

Laitoin vähän aikaa sitten hakemuksen ammattivalokuvaamolle, nimeltä Studio Elite. Studion sivuilla oli hakemus, jossa etsitään malleja. Pistin sen hakemuksen menemään, paljonkaan enempää sitä ymmärtämättä. Sieltä tulikin sitten muutaman päivän päästä tekstiviesti, että mulle on varattu aika testikuvaukseen ja haastatteluun. Sydän pamppasi kurkkuun ja attelin että oikeastiko!?!? Mulle varattiin sitten aika ja testikuvaus oli siis eilen.
     Testikuvausten idea on siis, että hakijasta otetaan 50-60 kuvaa ja niistä yli 10% pitäis onnistua. Sen jälkeen on vielä haastattelu, jossa katsotaan miten paljon halua ja mahdollisuuksia on hakea malliksi. Haastattelija sanoi mulle, että se menikin paremmin, mitä hän oli ajatellut. Ensivaikutelmanko perusteella sitten kai? Mutta mä pääsin siitä ns jatkoon! Nyt on varattu aika, jolloin tehdään mulle mallikansio kolmella eri kokonaisuudella. Sillä sitten laitetaan hakemuksia mallitoimistoihin. Saa nähdä mitä tykkäävät.
     Enkä oo ikinä ennen ollu missään tollasissa kuvauksissa. Vain koulukuvauksessa xD
     Mulla on ulkoisesti hyviä edellytyksiä malliksi, mutta sisäinen puoli ei ole ollut aina sitä mieltä. Nyt kuitenkin päätin tehdä asialle jotain! Kuvaukset on jo.. Viikon päästä ja sitten lähdenkin yksin Helsinkiin seikkailemaan, haha. 
     Noissa ulkokuvissa kaveri halus opetella valokuvaamista ja pisti mut sitte malliks :D

     Pääsenköhän mä nyt näistä mun omista mallileikeistä jo vähän pidemmällekin?



3. kesäkuuta 2013

ENTÄ JOS OISINKI

Mua nyt on ton koko kevään harmittanu, etten lähteny ensvuodeks vaihtoon mihinkään. Viime syksynä ajatus kävi mielessä ja oli tosi lähellä etten ois jo laittanu hakemusta menemään. Mut ei. Rupesin sit aattelee et emmä osaa olla siel, enkä osaa keskustella ja liian huono enkku ja plaa plaa! :D Jotkut järjestöt toki taitaa edellyttää hyvää englannin taitoa, mut oon kuullu tapauksia, joilla ei nii hyvä enkku oo ollu vaihtoon lähtiessä. Siellähän paikan päällä se parantuis, varsinki enkun kielisessä maassa ja taatusti muuallaki. Enkä mä ny ihan nii surkeekaa ole.
     Sillon viime syksynä ajattelin Australiaa ja USAa ja ns päädyin sitten USAan, että se vois olla kivempi kokea kouluvuotena. Mutta tossa keväällä kuitenki eksyin yhen nuoren naisen blogiin, joka oli ollu muutama vuos sitten Argentiinassa vaihdossa ja luin sen vaihtoblogin suunnilleen kokonaan läpi. Rakastuin siihen. En tiiä miksen syksyllä ajatellu mitään espanjankielistä maata, ku rakastan sitä kieltä ja haluun sen kunnolla oppia! Joten tossa keväällä sit kelailin että ois pitäny lähtee johonkin Etelä-Amerikkaan tai Espanjaan. Liian myöhässä tajusin. Voisinhan mä lähteä vielä lukion kakkosvuodenki jälkeen, mutta tää väli ois ollu sopivampi ja sillon ollaa jo nii lähel valmistumas. 
     Oon ruvennu seuraamaa tulevia vaihtoblogeja ihan intsinä. Saan sitte olla tavallaan mukana heidän kaikkien vaihtovuodessa! :)

Onko joku teistä lähdössä ens syksynä tai myöhemminkin vaihtoon? Kerro ihmeessä, jos pidät blogia siitä! :)



Lähteet:

1. kuva:
2. kuva:
3. kuva: